AILO MO1 M.Haastola
Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen
Ensimmäinen painos Maija Mehiläisestä
ilmestyi Saksassa v. 1919. Satu on kestänyt yllättävän hyvin ajan patinaa,
vaikkakin joiltain osilta se auttamattomasti vanhahtavan oloinen. Osittain
vanhahtava vaikutelma tulee suomennoksessa käytetyistä sanoista, sillä kirja on
alunperin suomennettu 1950-luvulla. Myös Maija Mehiläisessä esiintyvät teemat
ja asioiden käsittely henkivät toisinaan jo menneestä maailmasta.
Maija Mehiläinen on pohjimmiltaan pienen
mehiläislapsen kasvu- ja selviytymistarina suuressa ja ihmeellisessä
maailmassa. Maija syntyy mehiläispesään suuren kuohunnan aikana, ja hänen
eräänlaisena mentorina toimii vanhempi mehiläisrouva Kassandra, joka kertoo
Maijalle tämän ensimmäisen elinpäivän aikana ulkona olevasta maailmasta, sen
vaaroista sekä mehiläispesän ja yhteiskunnan toiminnasta ja pelisäännöistä.
Maija tuntee kuitenkin alusta saakka polttavaa halua kokea ja tehdä enemmän
kuin mitä mehiläisyhteiskunta pystyy tarjoamaan. Näin ollen hän karkaakin
pesästä heti ensimmäisen ilmalentonsa yhteydessä ja aloittaa seikkailunsa
hyönteisten ja ihmisten maailmassa. Maija ihailee suuresti ihmisten maailmaa ja
hänen suurin toiveensa onkin tavata ihmislajin edustaja seikkailunsa aikana.
Maija tapaa monia hyvin erilaisia hyönteisiä ja myös kukkaiskeijun, joka
täyttää Maijan toiveen ihmisen tapaamisesta. Maija joutuu seikkailunsa aikana
myös suuriin vaaratilanteisiin, kuten lentää ja juuttuu hämähäkin verkkoon,
josta hän kuitenkin pelastuu ystävänsä avulla. Kirjan loppuvaihe kulminoituu
Maijan jäädessä mehiläisten arkkivihollisten herhiläisten vangiksi. Vangittuna
ollessaan Maija kuulee herhiläispesässä käytävän keskustelua seuraavana aamuna
suunnitellusta sotaretkestä mehiläispesään. Yön pimeinä tunteina Maija onnistuu
puremaan reiän sellinsä seinään ja pakenemaan. Herhiläisvalvoja löytää
kuitenkin Maijan viime hetkellä ennen paon onnistumista, mutta Maija onnistuu
puhumaan itsensä ulos tilanteesta ja saa lahjottua herhiläsvalvojan tiedolla
tämän rakkaan sudenkorennon olinpaikasta. Näin Maija pääsee kuin pääseekin pakenemaan
ja lentää suoraan varoittamaan kotipesäänsä tulevasta hyökkäyksestä. Mehiläiset
ehtivät valmistautua hyökkäykseen ja herhiläiset häviävät taistelun. Maijasta
tulee pesässä kunniakansalainen ja kuningatar antaa anteeksi hänen karkaamisensa.
Kirjan kantavia teemoja ovat omalle
kansalle uskollisuus kuolemaan saakka, toisista välittäminen ja anteeksianto
sekä yhteisöstä itsenäistymisen aiheuttamat tunteet. Teos sopii hyvin
alakouluikäisille näiden teemojen käsittelyyn. Arvioisin sen olevan sopiva noin
3-6 luokkalaisille, sillä kirjan teemat vaativat osittain jo hieman eettisen
arvioinnin kykyjä. Teosta olisi helppo
käyttää opetuksessa, sillä se on jaettu kappaleisiin Maijan tapaamien
hyönteisten mukaan. Näitä minitarinoita voisi helposti integroida muihin
aineisiin ulottuviksi teemoiksi, kuten biologiaan (ota selvää ko. hyönteisestä
ja niiden elinympäristöstä), kuvaamataitoon (tehdään kuva tms sellainen
kappaleen tapahtumista), äidinkieleen (mitä kohtaamisen jälkeen tapahtui) ja
sitä voi myös käsitellä draaman keinoin näyttelemällä. Kirjaa voi käsitellä
myös historialliselta kannalta käsittelemällä sen teemoja näkökulmaa
vaihtamalla.
Maija Mehiläisen kanssa sopivaksi lasten
tietokirjaksi vinkkaan Philip Ardaghin Ötökät-tietokirjaa, joka kertoo Tatun
talossa asuvista hyönteisistä ja antaa niistä tarkempaa tietoa mm.
luokittelemalla niitä alaluokkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti